Kirjaudu tai rekisteröidy Puheenvuoro-palveluun
Tasa-arvovaltuutettu kiinnittää huomiota raskaussyrjintään pätkätöissä.Suurin ongelma on määräaikaisten kohdalla, jotka tulevat raskaaksi tai pitävät perhevapaita. Perhevapaan käyttökään ei saisi lain mukaan vaikuttaa työhön valintaan, Kristiina Tuhkiainen (OAJ) sanoo. Hänen mukaansa työnantajat...
Itse leikkaus nukutuksessa, joten siitä ei varsinaisesti aiheutunut kipuja. Mutta kuvitella sopii, jos leikkaus olisi tehty hereillä puhumattakaan puutteellisesta puudutuksesta. Seuraavat kaksi viikkoa leikkauksesta. - joka ikinen kerta erektiossa todella kovat tuskat- joka ikinen kerta...
Olen ennenkin tämän sanonut mutta mutta. EU herrojen märkä unihan lienee jonkinlainen 'U.S.E United States of Europe.' Senaatteinen armeijoineen, ja tiedustelupalveluineen.Vaan kun tämä ei toimi. Eurooppa ei ole Yhdysvallat. Yhdysvallat toimii liittovaltiona koska heillä on 'coast to coast' sama...
Monet perustulon vastustajat ovat ilmaisseet pelkonsa vastikkeettoman rahan vaikutuksesta työmoraaliin. Ilmeisesti he eivät ole koskaan kuulleet toimeentulotuesta, jota vastikkeetta maksetaan peruselintarpeisiin. Tätä tukea voi ainakin Helsingissä saada toista tuhatta euroa ilman sen...
Onko Suomen hallituksella todellista valtaa muuttaa suuria asioita? Otan tässä nyt esimerkiksi Suomen kilpailukyvyn. Onko hallituksella valtaa parantaa kilpailukykyä siten että se voisi kääntää vaihtotaseen positiiviseksi ja lopettaa sillä tavalla myös valtion velkaantumisen? Pitäisikö...
Aamun Keski-Uusimaa lehdessä oli ehkä omituisin mutta ovelin kirjoitus jota olen aikoihin lukenut. Sampsa Saralehto ovelasti jallittaa lukijan demokratian kummallisuuksien tielle puhumalla muutaman Järvenpääläisen ehdokkaan aloitteesta asettaa kaupungin ylimmälle johdolle psykologiset testit jotta...
Ovatko perussuomalaiset ammattiloukkaantujat niin yksinkertaisia oikeasti, että he loukkaantuvat ja provosoituvat milloin mistäkin jutusta kuten Uusi Suomi blogeista voi lukea. Mistä mahdollinen provokaatioherkkyys sitten kertoo? Ehkä se kertoo sen, että perussuomalaisten uskottavuus on usein...
Pyydän anteeksi otsikkoa. Se on saamastani kommentista lainattu, eikä kommentissa asiaa kysymysmuodossa esitetty. Kommentoija lie kiihkeä perussuomalainen, jolle oli liikaa että minä menen nukkumaan hyvissä ajoin ja se että Kreikan kansa itse päättää kohtalostaan. Syy kriiseihin ei ole Suomen...
Ystäväni, joka on oikeustieteilijä, kertoi havaintojaan kiusaamisesta. Tai oikeastaan piinaamisesta, rääkkäämisestä ja tuhoamisesta. Se on yleistyneesti suomalainen ilmiö, jossa suomalaisuus löytää yhä enemmän itseään. Ystäväni näkee työssä, koulussa, järjestöissä, verkossa jne., että joku valitaan...
Ameriikoissa on kovasti tykätty tehdä listoja maailman helpoimmista ammateista. Maxim-lehden listalle pääsivät muiden muassa Onnenpyörän käsikirjoittaja, kissanlelujen suunnittelija ja kokkikilpailun tuomari. Unohtivat siellä näin itäisestä vinkkelistä erityisen lällyn: keskusteluohjelman vetäjä....
Olen kuullut että täälläkin US blogistanissa viihtyvä Dan Koivulaakso ja kumppanit tekevät tutkimusta äärioikeistosta, jotka he jotenkin yhdistävät natseihin, mikä on mielestäni jo lähes pahkasikamaista sekoilua käsitteillä ja natsifobisilla mielikuvilla. Täällä blogistanissa ilmiötä on naureskeltu...
[ vastuuta kasvusta, kulutuslisäyksestä ja materiaalisen elintason noususta, kornia – eikö? ] Kun Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen astui valtiovarainministerin saappaisiin 2007, lausui Jyrki kohtalokkaat sanat samaisen vuoden jouluna amerikkalaisesta sub-...
Politiikan suunnittelijat etsivät koko ajan heikkoja signaaleja äänestäjien mielialojen muutoksista. Politiikkaa harrastuksena tarkkailevalle riittää kun seuraa mielipidetutkimuksia, osuuskauppavaaleja ja puheenjohtajista käytäviä ennakkoäänestyksiä. Tällä kertaa parhaan vihjeen tulevasta antaa HOK...
Ylen tuoreimppiin kirjottanu kirjottaja syöttää meille, niinko monet muutki vaikuttajat ihan omia rajottunheitä käsityksiään näistä henkisistä ja uskonnollisista asioista ja Suomen ev-lut-kirkkoasiosta. Joskus 70-luvulla ei kukkaan puhunu, että energiat on vähissä. Silloin oltiin matkalla...
Radiokaastattelussa Suomen pääministeri Jyrki Katainen totesi mm. että- kannattaa poistaa varmistin heti, kun populisti avaa suunsa.Ompa vastuutonta ja uhkailevaa kieltä. Miten meidän käy !!!!!!!!!!Minä pasifistina sain Uudesta Suomesta jäähypenkin, kun Tapio Oksasen kanssa soitimme "ampumis" ...
Jyrki Katainen on koko pääministeriytensä ajan vain pelotellut ja uhkailut meitä kansalaisia.Hänen pääväittämänsä on ollut se, että jos emme ole mukana tukemassa velkaongelmaisia euromaita, niin meitä uhkaa suurtyöttömyys ja elintason roima lasku.Nyt kun hallitus on eduskuntaryhmiensä...
Eräs Espanjan pienempien pankkien uhkapeli LTRO-rahalla on ainakin tällä hetkellä tuomassa lisähuolia. Eritoten helmikuun lopun lotrailuun espanjalaispankit osallistuivat parilla sadalla miljardilla eurolla. Hieman nihkeänlikvidisiä papereita vastaan ne saivat Euroopan keskuspankilta lainaa...
Heti alkuun selitys otsikkoon. Helapääministeri tarkoittaa, että Jyrki Katainen on kokonaan pääministeri, ei siksi että hän olisi pohjalainen. Esko Aholle kieltämättä viittaus helapäähän sopisi myös kotiseudun ilmentäjänä. Mutta näin helatorstain kunniaksi olkoon kaikki muukin vain vähän hela....
Tässä on päivän huolestuttavin talousuutinen, jota kukaan ei huomannut, koska kaikki keskittyivät Kreikkaan... -Talouselämä Tästä ei kannata ahdistua.Tästä kannattaa vihastua. Viisi väärää väitettä euromaiden "palomuurista"Urpilaisen viaton avuttomuus Kataisen valheiden...
Helsingistä kuuluu, että siellä on herrassäätyisiä miehiä ja perheitä suostunut, oikein nimensä erinäisten listaan kirjoittamalla, seuroissa ja tilaisuuksissa, missä se vaan suinkin sopii, käyttämään ainoasti suomenkieltä, nähden sen olevan ainoan keinon, saada rouvas-väkeämme niinkuin...
Nuorpoliittisten järjestöjen rahoitusta koskeva keskustelu on vilkastumassa. Sosialidemokraattisten opiskelijoiden ex-pääsihteeri Mikko Saulin avautumisesta alkanut vyyhti on purkautumassa hyväksi poliittiseksi keskusteluksi.Toissa päivänä asiaan otti kantaa vihreiden puoluesihteeri Panu Laturi....
Kutsu kävi marraskuussa vuonna 2007, sisäinen ääneni Jokelan tragedian provosoimana johdatti minut ääriryhmään, asteittain. Helsingin sanomissa kuluneella viikolla ääriryhmä määriteltiin ryhmäksi, joka irtisanoutuu vallitsevasta yhteiskuntajärjestelmästä. Ääriryhmäni, johon itse kuulun, on tässä...
Karjalan kannaksella alkaneen vihollisen suurhyökkäyksen pysäyttämiseen avuksi saatu Lento-osasto Kuhlmey oli täyttä rautaa.Satakunta konetta käsittäneen osaston Saksan Fockefulf ja junkers 87 syöksypommittajien lisäksi osasostoon kuului ainakin Italialaisten lentämiä kuljetus koneita.Osasto lienee...
Tunne on kokemus pohjainen aistimus, joko on miellyttävä tai ikävä. Se miten aistit ja niiden vaikuttamat tiedot muokkaavat ihmisen valintoja, ovat hyvin tiedossa nykyisen markkinatalouden informaatio osaston toimintamenetelmien kanssa. Ihminen "hän" joka ikinen päivä tekee itsensä mielestä...
On olemassa ihmisiä jotka puoltavat ympärileikkauksen kieltämistä. Omituisinta tässä keskustelussa on se että sitä johtavat ympärileikkaamattomat. Miten voi olla mahdollista että ympärileikkaamattomat luulevat tuntevansa tätä asiaa parhaiten?Itse olen pannut merkille että ympärileikkauksen...
17.5. vietetään jo perinteeksi muodostunutta homofobian vastaista päivää. Päivää on vietetty vuodesta 2005 alkaen sinä päivänä, jolloin WHO päätti poistaa homoseksuaalisuuden sairausluettelosta.Tänä vuonna aihe on Euroopassa tärkeämpi kuin pitkään aikaan, itäisen Euroopan ja etenkin Venäjän...
* Koska Kansanedustajia arvatenkin hyvin harvoin kiitellään, niin me tahdomme tehdä poikkeuksenKIITOKSET SEURAAVILLE SUORASELKÄISILLE KANSANEDUSTAJILLE JA POLIITIKOILLE:On hienoa sekä kunnioitettavaa, että Eduskunnassamme seisoo suoraselkäisiä miehiä sekä naisia, jotka ovat rohkeasti viime aikoina...
Tuttuni rakensi kymmenkunta vuotta sitten talon haja-asutusalueelle. Teki jätevesiasiat kaiken taiteen ja lain mukaan. Viimeisen päälle säädöksiä noudattaen. Nyt on yhteiskunnan mukaan alue rakentunut niin, että alueelle pitää rakentaa viemäröinti. Ja lain mukaan jokaisen tulee siihen liittyä, oli...
Et pääse enää lipeämään tästä. Ja tämä oli vasta ensimmäinen maa jonka velat maksat.Ja Kreikalla oli pienimmät kokonaisvelat. Ymmärsitkö? Ymmärsitkö missä oikeasti, ihan aikuis-oikeasti mennään? Täällä näkee mitä ihmeellisimpiä Kreikka-kommentteja: "Se on kreikkalaisten oma syy..." "...
Lukijan vastuuvapauslauseke: Jos Lukijan kyky tulkita ja muodostaa järkevä mielipide lukemistaan teksteistä tuottaa Lukijalle yleisesti haasteita, on suositeltavaa lopettaa lukeminen tähän. Blogin Kirjoittaja ei ole äidinkielenopettaja, ammattikirjailija tai (ainakaan yleisesti...
Nyt kaikki sitten poistamaan varmistimia seuraavan kerran kun Katainen aukaisee suunsa ja ehdottaa (pakkosyöttää) kuuluisia persiilleen meneviä ratkaisujaan. Tähänastiset pääministerimme tempaukset veronmaksajien piikkiin ovat olleet kyllä sitä koko luokkaa, että peiliin katsominen olisi jo...
Maailma on ihmeellinen. Täytynee myöntää, että näin selkokielistä tarinaa, ja selvää johdonmukaisuuttapystyy vain 12-vuotias, ennakkoluuloton nuori tyttö ilmaisemaan. Tämä kanadalainen pienokainen on oivaltanut miten asiat todellisuudessa ovat. Kyllä hän on reipas, ilmaisee asian...
"Faktamies" Veli-Pekka Leivon aamuinen Ympärileikkaus tappoi jälleen -bloggaus miellytti varmasti monia vihreitä, vasemmistolaisia, muutamaa kokoomuslaista ja isoa joukkoa sitoutumattomia ateisteja. Paradoksaalisella tavalla, otaksun Leivon bloggauksen herättäneen salaista iloa myös Israelin ja...
Tämän päivän uutinen ei yllättänyt varmasti ketään!Yli-Saunamäki vapautettiin "terveydellisistä" syistä Mutta ainahan nämä eliitin roistot on vapautettu, se kertoo oikeuslaitoksen rappiosta. Tavalliset rikolliset joutuvat istumaan vaikka olisivat oikeastikin vakavasti sairaita.Ja eiköhän hovi...
Olen pitkän aikaa ihmetellyt, miten helposti esimerkiksi venäläiset saavat ostaa maita ja mantuja Suomesta. Mitä ei saatu panssarein, viedään nyt öljydollarein. Erittäin kysyttyjä ovat olleet vesistöjen rannat, linkkimastojen tienoot, puolustuslaitoksen alueiden läheisyys. Onko kukaan vetänyt tästä...
Ulkoministeri Erkki Tuomioja sanoo ottavansa seksuaalivähemmistöjen tilanteen esille osallistuessaan torstaina Pietarin Suomen-instituutin 20-vuotisjuhlaan. Kahdenvälinen tapaaminen kuvernöörin kanssa ...
No, Keskuskomitean älykkösiivessä eli SAK:n tutkimusosastolla on jo herätty ilmeiseen: jos ei hyvin kulje nytkään, kuinka menee tulevaisuudessa. Liike ukkoutuu ja akkautuu, aktiivien lisäksi tulisi olla huolissaan järjestäytymisasteesta ylipäätään. Mikä siis neuvoksi, kun ammattiliittoon kuuluminen...
Kärpäsenpaska maisemassa – habitusta hahmottamassa. Amerikan kyttääjätJohdantoHiihdin paljon jäällä. Nyt kun ajattelen: kukaan ei mennyt tänä talvena ohitseni (enää), sen verran olin paneutunut asiaan – mutta varsinainen havaintoni on että taisin yllättävän vähäisin havainnoin...
...on menetty!Vesipatjalle nukahtanut tietää, että kun yhdestä kohdasta painaa, toisesta kohdasta pullistuu. Samalla tavalla voisi kuvailla päihteiden saatavuuteen, käyttöön ja haittojen vähentämiseen pyrkivää toimintaa. YLE TV2:n Känni-illan asialliset keskustelijat kertoivat...
Männä päivänä minulle esitettiin radikaali väitös Suomen "haudatusta" historiasta Pohjolan kuningaskuntana. Eli liittyen siihen, ettei Suomi olisikaan ollut periferia vaan jopa merkittävä mahti Pohjolassa, ja että tämä historia on valloittajien toimesta häivytetty. Tuohon voinee palata...
Näin ne valuvat suomalaisten veronmaksajien rahat korppikotkarahastolle Cayman-saarille, sillä korppikotkarahasto Dart Management sai Kreikalta eilen lähes 400 miljoonaa euroa, kertoo New York Times -lehti. Kreikka maksoi pois velkojaan, joita ei järjestelty uudelleen maaliskuussa. Arvion mukaan...
Se mitä Timo Soini populistina ei ymmärrä, taloutta ei johda mikään raha siis valuutta. On aivan sama, onko valuuttaana drakma tai €uro, mikään ei muutu niin kauan kunnes kreikkalaisten yritysten iskukyky on heikko. Yritysten ja loppupeleissä kansalaisten siis peruskreikkalaisten iskukyky on...
"Mellakkapoliisit ja armeijan yksiköt ovat myöhässä, koska eurosta irtautumisesta ei pienen sisäpiirin lisäksi voitu kertoa kenellekään etukäteen.Kun käsky käy, pamput alkavat heilua, vesitykit kaatavat kansaa lakoon, kyynelkaasu täyttää ilman ja laukausten vaihto kiihtyy. Sotilasvallankaappaus...
Alkoholi, rakas ja vihattu syy ja ratkaisu kaikkiin ongelmiimme. Paljon alkoholikeskustelusta kertoo se, että julkisessa keskustelussa on ok käyttää ilmausta ”juoda valvotuissa olosuhteissa.” Sivukorvalla A2 Känni-iltaa kuunnellessa äänensävy on sama. Vika on alkoholin, eikä käyttäjillä ole...
Helsingin köykäinen yöliikenne on este kukoistavalle kaupunkikulttuurille. Muutamat yöbussit ja paikallisjunat liikennöivät ainoastaan viikonloppuöisin, ja useimmat raitiovaunutkin lopettavat liikennöinnin jo ennen klo 01.00. Tämän puutteen voi keskustassa öisin havaita kilometrien pituisina...
Tietopakettiin tutustumalla pääset hetkessä mukaan yhteisöön.
Mitä ovat Puheenvuoro ja Vapaavuoro?